Pitkäkarvainen amerikanakita
YLEISTÄ
Jotkut amerikanakitat kantavat resessiivistä (eli väistyvää) geeniä, jonka johdosta kaksi täysin normaalikarvaista koiraa saattaa saada pitkäkarvaisia jälkeläisiä. Jotta pitkäkarvainen pentu syntyisi, sen on saatava kyseinen geeni molemmilta vanhemmilta. Pitkäkarvaisen pennun molempien vanhempien täytyy siis olla joko geenin kantajia tai pitkäkarvaisia. Edes pitkäkarvaisen amerikanakitan jälkeläiset eivät ole pitkäkarvaisia, elleivät ne saa geeniä myös toiselta vanhemmaltaan, ne ovat kuitenkin poikkeuksetta geenin kantajia ja voivat siis itse saada pitkäkarvaisia jälkeläisiä. Täysin varmasti ei tiedetä, mistä pitkäkarvaisuuden aiheuttava geeni rotuun on tullut, mutta yleisesti sen arvellaan periytyvän karafuto – koirista, jotka ovat läheistä sukua akitoille ja joita on niihin risteytetty jo hyvin varhain japanissa. Koska pitkäkarvaisia yksilöitä esiintyy sekä akitoissa että amerikanakitoissa, tämä voi hyvinkin pitää paikkansa.
Pitkäkarvaisuus on amerikanakitan rotumääritelmässä virhe, se ei siis ole toivottu ominaisuus rodussamme ja tämän vuoksi pitkäkarvaisia koiria ei suositella käytettäväksi jalostukseen. Pitkäkarvaiset koirat kuitenkin rekisteröidään siinä missä muutkin, eli niiden kanssa voi harrastaa ihan samalla tavalla kuin minkä tahansa amerikanakitan kanssa. Ainoastaan näyttelytähteä pitkäkarvaisesta amerikanakitasta ei tule. Pitkäkarvaisuus ei kuitenkaan ole hylkäävä virhe, joten pitkäkarvaisellekin koiralle on mahdollista hankkia joihinkin harrastuksiin tarvittava näyttelytulos. Ja ennen kaikkea pitkäturkit ovat loistavia kotikoiria ja seuralaisia. Toistaiseksi näitä ihastuttavia pörröturkkeja, joita maailmalla kuvaillaan osuvasti sanoilla "woolie" tai "fluffy", ei ole Suomessa enempää kuin kymmenkunta yksilöä.
Jos haluat tutustua paremmin pitkäkarvaisiin amerikanakitoihin, katso myös linkit.
Kuvassa Kidin ja Narrin kanssa pitkäkarvainen amerikanakitapentu Ares.
TURKINHOIDOSTA
Pitkäkarvainen amerikanakita eroaa normaalikarvaisista rotutovereistaan vain ja ainoastaan karvan pituuden ja laadun suhteen. Turkkinsa ansiosta ne tuntuvat säilyttävän pentumaisen ulkonäkönsä läpi elämän. Pitkäkarvaisilla yksilöillä karvan pituus voi vaihdella huomattavasti, toisilla karva on pidempää, jolloin niiden turkki muistuttaa samojedin tai lapinkoiran turkkia ja toisilla lyhyempää, niin kuin Kidillä. Pitkäkarvaisuuteen liittyy tavallisesti myös pehmeämpi karva, kuin normaalisti amerikanakitoilla, ja hapsutusta korvissa, jaloissa, jne. Karvan pehmeyden vuoksi pitkäkarvaisten turkki ei hylji vettä ja likaa ihan yhtä hyvin kuin normaalikarvaisten amerikanakitoiden. Tämän eron huomaa parhaiten sateella, jolloin pitkäturkki kastuu läpimäräksi huomattavasti normaalikarvaisia rotutovereitaan nopeammin. Myös kura tarttuu pitkäturkkeihin paremmin ja niiden peseminen on työläämpää kuin normaalikarvaisten. Ihan jo karvan määrän takia. Pitkä karva vaatii luonnollisesti myös jonkin verran enemmän harjaamista takkuuntumisen ehkäisemiseksi, kuin normaali amerikanakitan karva. Perusteellinen turkin läpi harjaaminen kerran viikossa riittää useimmiten pitämään karvan takuttomana karvanlähtöajan ulkopuolella. Mikäli turkki takkuntuu pahasti, sitä voi toki trimmailla hieman helppohoitoisemmaksi. Myös polkuanturoiden välissä kasvavaa pitkää karvaa voi siistiä lyhemmäksi. Tämä vähentää hiekan määrää, jota pitkäkarvainen amerikanakita kantaa mukanaan sisälle. Pitkäturkin pentukarva on pumpulimaisen pehmeää ja siihen tarttuu kaikki roskat pihalta kuin magneetti rautaan. Ensimmäisen elinvuoden aikana roskia saakin harjailla turkista paljon useammin kuin kerran viikossa, mutta tämä helpottuu kun pentuturkki vaihtuu aikuisen koiran karvaan n. vuoden iässä. Sen jälkeen eniten työllistäväkin karvanlähtöajat, jolloin harjaaminen on taas lähes päivittäistä. Kaiken kaikkiaan pitkäkarvaisen amerikanakitan turkinhoito on kuitenkin varsin helppoa useisiin turkkirotuihin verrattuna.
