POJU
Ensimmäinen koirani, unelmieni täyttymys, ikuisesti "elämäni koira" eli Poju.
12.1.1990 - 14.2.2002
i: jämtlanninpystykorva Oskari (SF14684D/84)
e: sekarotuinen Tyyne
Pojun vanhemmat:
Oskari Tyyne
Poju tuli meille, kun olin kaksitoistavuotias ja kinunnut omaa koiraa jo vuosia. Pentu tuli meille täysin väärällä tavalla. Kävin hiihtolomalla katsomassa söpöjä pentuja ja sitten kiristin vanhemmat ottamaan pennun mukaan. Siitä oli siis suunnitelmallisuus kaukana. Oikeastaan siskon kanssa olisimme halunneet kaksi pentua, kummallekin oman, mutta siihen vanhemmat ei sentään taipuneet. Mukaan lähti minun lempipentuni, jonka olin jo nimennyt Pojuksi ja päivääkään en ole katunut.
Poju ei suinkaan ollut paras mahdollinen koira kaksitoistavuotiaalle ensimmäiseksi koiraksi, kerrostaloon, mutta olosuhteisiin nähden Pojusta tuli ihan kunnon koira. Nuoresta iästäni huolimatta minä hoidin ja koulutin Pojun ihan itse. Jonkin verran hoitoapua toki sain perheeltäni, mutta koulutus oli minun heiniäni. Poju oli paukkuarka, aggressiivinen uroskoiria kohtaan ja itsepäinen kuin muuli, mutta minulle se oli maailman paras koira, jota raahasin joka paikkaan mukanani ihan pikkupennusta pitäen. Tällä tavalla Poju tuli kuin huomaamatta totuteuksi mitä erilaisempiin paikkoihin ja tilanteisiin.
Tottelevaisuutta harjoittelin Pojun kanssa ihan omaksi ilokseni, sillä sekarotuisethan ei tuohon maailman aikaan päässeet mihinkään kokeisiin. Muutaman kerran käytiin ihan koulutusryhmässäkin ja agilitytreenejäkin kokeiltiin, mutta ohjaajat suhtatui ylenkatseellisesti sekarotuisen kouluttamiseen, joten minä tyydyin opettamaan Pojulle temppuja kotona. Sille kertyikin elämänsä aika melkoinen teppuvalikoima.
Muutamassa Match Showssakin Poju kävi pyörähtämässä ja yleensä siitä pidettiin kovasti. Kerran pokattiin jopa Best In Show.
Mutta ennen kaikkea Poju oli mamman rakas pieni kultamussukka.
Tässä kuvassa Poju on parhaassa iässään:
Ja tässä taas yksitoistavuotiaana pirteänä vanhuksena:
Poju oli pitkään pirteä ja hyväkuntoinen koiravanhus, mutta kaksitoistavuotiaana vanhuuden vaivat pahenivat ja Poju menetti elämänilonsa. Silloin päätin, että uskollinen seuralainen oli aika päästää sateenkaarisillalle. Ikävä on edelleen rajaton.
THE RAINBOW BRIDGE
By the edge of a woods, at the foot of a hill,
Is a lush, green meadow where time stands still.
Where the friends of man and woman do run,
When their time on earth is over and done.
For here, between this world and the next,
Is a place where each beloved creature finds rest.
On this golden land, they wait and they play,
Till the Rainbow Bridge they cross over one day.
No more do they suffer, in pain or in sadness,
For here they are whole, their lives filled with gladness.
Their limbs are restored, their health renewed,
Their bodies have healed, with strength imbued.
They romp through the grass, without even a care,
Until one day they start, and sniff at the air.
All ears prick forward, eyes dart front and back,
Then all of a sudden, one breaks from the pack.
For just at that instant, their eyes have met;
Together again, both person and pet.
So they run to each other, these friends from long past,
The time of their parting is over at last.
The sadness they felt while they were apart,
Has turned into joy once more in each heart.
They embrace with a love that will last forever,
And then, side-by-side, they cross over together.
Author Unknown
